Olen kuvataideopettaja, keramiikan artesaani sekä perinne- ja hyötypuutarhaharrastaja. Lisäksi olen vanhan talon ja sen pihapiirin omistaja, kulttuurinnäkäinen metsälenkkivaeltaja sekä kahden aikuisen lapsen äiti ja vaimo. Tarinat, taide, kulttuuri ja uuden luominen. Metsä, koirat, eläimet ja luonto. Ajattomuus. Ystävät, puuhastelu, rauha, kasvit, puutarha, retkeily, museokäynnit, kohtaamiset ja ikuinen rakkaus mereen muovautuvat osaksi elämääni. Ympäristö- ja yhteistötaide jaksaa kiehtoa. Minulla ei siis ole vapaa-ajan ongelmaa, mutta en elä elämäni ruuhka-vuosiakaan.
Pienessä kaupungissa vaan jää helpommin aikaa tekemiselle.
Työhuoneprojektini kasvoi ja nyt alatalo eli verstaani sijaitsee kasvihuoneen yhteydessä, pihamme perällä viljelyslaatikkojen vieressä. Tästä entisestä jättömaa-alueesta pihallamme, on nyt muodostunut elämäni toinen keskiö ylätalon keittiön lisäksi. Elän ihanaa aikaa, voin toteuttaa itseäni ja luoda uutta. Ja nauttia tästä miljööstä meren rannalla.
Tervetuloa työpajalleni, se on auki sopimuksen mukaan. Järjestän tilauksesta keramiikkakursseja, talon- ja puutarhan tutustumiskierroksia tai vaikka eväsretken.